Ollitapio Lehtinen

Vieraileva kapellimestari, 1. konserttimestari

 

Ollitapio Lehtinen on toiminut Suomen Kansallisoopperan ensimmäisenä konserttimestarina vuodesta 1987. Hän on esiintynyt viulusolistina sekä kamarimuusikkona Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Yhdysvalloissa sekä Australiassa. Lehtinen on vieraillut myös Suomalaisen Kamariorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Royal Swedish Chamber Orchestran sekä Tukholman Kuninkaallisen oopperan ensimmäisenä konserttimestarina.

Ollitapio Lehtinen suoritti orkesterinjohdon diplomin professori Jorma Panulan kapellimestariluokalla vuonna 1991 ja valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 1996. Lehtinen on johtanut Suomen Kansallisoopperassa Oopperatanssiaisten lisäksi baletteja kuten Don Quijote, Pähkinänsärkijä, Giselle, Prinsessa Ruusunen sekä Balanchine & Elo. Hän on johtanut myös useimpia suomalaisia sinfoniaorkestereita. Syksyllä 2012 Lehtinen vieraili Mexico Cityn filharmonikkojen kapellimestarina.